Marraskuun 2024 kirje
Anokaa, niin teille annetaan!
Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. (Matt. 7:7)
Tässä vuorisaarnan osiossa Jeesus kehottaa pyytämään Jumalalta kaikkea, mitä me elämässämme tarvitsemme. Taustalla on ajatus siitä, että Jumala on rakkautensa tähden sitoutunut pitämään huolta meistä. Tämä näkyy sekä Jeesuksen opetuksessa rukouksesta että kehotuksessa olla murehtimatta perustarpeiden täyttymisestä. Koko vuorisaarna voidaan nähdä eräänlaisena osoituksena Jumala-keskeisen elämän tärkeyteen. Sekä materiaalisten että hengellisten tarpeiden suhteen Jumala on meidän lähteemme. Anominen, etsiminen ja kolkuttaminen viittaavat kaikki pyrkimykseen löytää Jumalan tahto, Jumalan suomat resurssit ja Jumalan tarkoittama elämänsisältö.
Anomisen, etsimisen ja kolkuttamisen rooli uskonelämässämme voi meistä tuntua työläältä, nöyryyttävältä, väsyttävältä ja joskus jopa ärsyttävältä, mikäli yhteytemme Jumalaan on etäinen, vailla rakkauden kokemusta ja luottamuksen varmuutta. Jos rukous on raskas velvoite, silloin ei tämäkään kehotus paljon auta. Se voi vain lisätä suorituspainetta ja saada aikaan uupumusta. Ehkä juuri sen takia Jeesus on vahvistanut kehotusta vertauksella meistä kaikista, jotka haluamme antaa hyviä lahjoja lapsillemme. Hän painottaa, että taivaallinen Isämme on monin verroin anteliaampi kuin kuka tahansa hyvistä maallisista isistä. Näin ollen toimivan anomisen lähtökohdan täytyy olla luottamuksessa Jumalan hyvyyteen.
Anominen on aina prosessi. Me vuodatamme sydämemme Jumalan eteen ja odotamme hänen vastauksiaan. Emme voi olla varmoja, millä tavalla hän reagoi. Hän voi vastata myöntävästi, kieltävästi tai olemalla hiljaa. Saamme kuitenkin nojata varmuuteen hänen rakkaudestaan. Odotuksemme yhteydessä joudumme käymään läpi omia motiivejamme, pohtimaan pyyntöjemme tarpeellisuutta ja tarkastelemaan niiden taustalla olevia haluja. Usein juuri tämä prosessi saa meidät muuttamaan rukouksiamme, luopumaan jostakin ja pyytämään jotakin aivan muuta. Usein tulos voi olla se, että jätämme asiamme kokonaan Jumalan käsiin ja olemme valmiita ottamaan vastaan minkä tahansa ratkaisun, jonka hän katsoo parhaaksi.
Meillä on monenlaisia rukouksia, pyyntöjä, anomisia ja etsintöjä. On itsekkäitä pyyntöjä ja epätoivoisia hätähuutoja. On harkittua, pohdiskelevaa rukousta ja spontaania tunteenilmaisua. Punaisena lankana näyttää olevan se tosiasia, että me muutumme käsitellessämme Jumalan edessä kaikkia tarpeita, tunteita ja haluja. Me muutumme, kun käsittelemme sielumme syvimpiä kysymyksiä hänen kanssaan. Me muutumme, kun tulemme yhä syvemmällä tasolla tietoisiksi riippuvuudestamme hänestä. Me muutumme, kun huomaamme, että jopa vaikeuksissa ja epätoivoisissa tilanteissa hän osoittautuu sittenkin uskolliseksi.
Jumalan suuruus ilmenee usein siinä, että hän ei anna meille, mitä me pyydämme, vaan jotakin paljon suurempaa ja mullistavampaa: hän haluaa antaa itsensä elämämme keskeiseksi toimijaksi, yliluonnolliseksi lähteeksi, Herraksi, joka on sekä käsittämättömän suuri että intiimillä tavalla läheinen. Jumalan lahjat ja rukousvastaukset eivät niinkään ole osoituksia hänen myöntymisestään meidän tahtoomme, vaan konkreettisia osoituksia hänen rakkautensa ja suuruutensa todellisuudesta. Hän haluaa olla meidän elämämme Herra, joka on läsnä kaikissa hankkeissamme ja jolla on valta ohjata meidän pyrkimyksiämme pienimmistä pyynnöistä aina suuriin, maailmaa muuttaviin rukouksiin asti. Me muutumme, maailma muuttuu, ja Jumalan valtakunta etenee, kun anomme, etsimme ja kolkutamme hänen tahtoaan tavoitellen.
Mehis Metsala