Lokakuun 2024 kirje
Tarkoituksenmukaisesti heikko
Olin luonanne heikkouden vallassa, hyvin pelokkaana ja vapisevana. Puheeni ja julistukseni ei ollut inhimillisen viisauden suostuttelevia sanoja vaan Hengen ja voiman osoittamista, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisviisauteen vaan Jumalan voimaan. (1. Kor. 2:3-5)
Kristillisen eetoksen keskeisin lähtökohta on omavoimaisuuden menettämisessä, sen tietoisessa hylkäämisessä ja Jumalan tarkoituksen mukaisessa heikkouden omaksumisessa. Jokainen, joka lähtee tälle tielle, tietää olevansa ristiriidassa ympäröivän maailman kanssa. Kulttuurimme ihannoi suoritusta, voimaa ja näkyvää menestystä. Aito kristillinen seurakunta sitä vastoin on aina ollut heikkojen yhteisö, niiden koti, jotka eivät ole pärjänneet, niiden, jotka ovat suostuneet tunnustamaan oman heikkoutensa ja tarvitsevuutensa Jumalan edessä.
Paavali kuvailee mainitussa tekstissä omaa henkilökohtaista asennettaan ja olotilaansa Korintin seurakuntaan saapumisen yhteydessä. On vaikea kuvitella sanoissaan niin vahvaa ja voimakasta apostolia heikkona, pelokkaana ja vapisevana. On kuitenkin aivan selvää, että koko hänen palvelutyönsä toteutui heikkoudesta käsin. Kaikessa tarvittiin Jumalan johdatusta ja voimaa. Ei ollut valmiita ohjelmia, rakenteita eikä traditioita. Oli vain Jumalan kutsu julistaa evankeliumia, joka oli juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus.
Jumalan mielen mukaista heikkoutta voi kuvata vähintäänkin kahdella eri vertauskuvalla: sen taustalla on risti, joka symbolisoi tietoista luopumista oikeudestamme elää itsekkäästi ja toisaalta lapsen asema Jumalan perheessä, josta käsin voimme lähestyä häntä sanomalla Abba, Isä. Risti kutsuu meitä jatkuvaan ja yhä syvenevään parannuksen tekoon, itsemme kieltämiseen ja Jumalan kutsun seuraamiseen; lapseus Jumalan perheessä vahvistaa jatkuvasti identiteettiämme hänen rakastamina lapsinaan. Luopuminen itsekkyydestä ei voi koskaan olla suorituspohjaista, ikään kuin voisimme sen kautta ansaita paremman aseman Jumalan edessä. Ei! Se on mahdollista ainoastaan rakkauden kokemuksesta käsin. Kun näemme ja ymmärrämme, miten paljon Jumala meitä oikeasti rakastaa, haluamme reagoida antamalla itsemme varauksetta hänen käyttöönsä. Silloin on kyse tietoisesta astumisesta heikkouteen, jotta Jumalan voima ja viisaus saisivat muuttaa ja käyttää meitä hänen hyvän suunnitelmansa mukaisesti.
Inhimillinen suhtautuminen heikkouteen on aina ollut vaistomaisesti torjuvaa. Kukaan meistä ei halua kokea heikkoutta, ei fyysistä, eikä henkistä, ei sosiaalista eikä taloudellista. Kuitenkin juuri heikkouden kautta löydämme tavallisesti ne parhaimmat aarteet, jotka kantavat meitä ikuisuuteen asti. Heikkoudessa me rukoilemme ja etsimme Jumalaa suuremmalla ehdottomuudella ja palolla kuin hyvinvoinnissa. Heikkoudessa tiedämme olevamme riippuvaisia hänen johdatuksestaan ja huolenpidostaan emmekä tähyile helposti muita epäjumalia. Heikkouden tarkoitus on aina ohjata meitä Jumalan syliin, jotta hänen rakkautensa saisi aikaan juuri ne ihmeet, joita me sisimmässämme eniten kaipaamme. Tie tähän on usein hyvin erilainen kuin se, mitä olemme odottaneet.
En tiedä, millaista heikkoutta sinä koet tänään. Voi olla, että se liittyy terveyteen, talouteen tai ihmissuhteisiin; voi olla, että pelkäät tulevaisuutta ja olet voimaton nykyisissä olosuhteissasi. Mikä tahansa heikkoutesi onkin, älä anna sen mennä hukkaan, vaan käytä sitä työntövoimana päästäksesi syvempään yhteyteen Jumalan kanssa. Hän odottaa sinua, voidakseen olla voima, jota tarvitset, viisaus, jota ilman et pääse eteenpäin ja rakkaus, jota ilman elämässä ei ole mitään mieltä. Vain heikkoudessamme hänen voimansa tulee täydelliseksi.
Mehis Metsala