Maaliskuun 2026 kirje
Ajatuksia paastonaikaan
Hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi, jotta tapahtuisi, niin kuin on kirjoitettu: "Joka kerskaa, kerskatkoon Herrasta." (1. Kor. 1:30-31)
Paavali kirjoitti nämä sanat asiayhteydessä, jossa hän oli monella tavalla osoittanut Jumalan viisauden ja voiman ylivertaiseksi maailman viisauteen verrattuna. Jumalan viisaus on voimallisempi, tähtää eri asioihin, kääntää maailman hierarkiat ylösalaisin, valitsee sen, mikä on maailman mielestä halveksittua ja saavuttaa jotakin sellaista, mitä maailma ei koskaan voisi antaa. Tämä kaikki viittaa Kristukseen, joka on meille Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Ja ikään kuin rautalangasta vääntäen apostoli tähdentää luvun viimeisissä jakeissa: ”Hänestä on teidän olemisenne…, hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.”
Ei jää mitenkään epäselväksi, että Paavalin mukaan kristillisen seurakunnan voiman lähde ja valttikortti on Kristus. Kristus, joka kärsi meidän tähtemme, joka nousi kuolleista voittaen synnin ja pimeyden voimat ja joka lunasti meidät häpeästä ja syyllisyydestä Jumalan edessä. Hän on meidän ilomme ja ylpeytemme aihe. Ilman häntä emme voi saavuttaa mitään, mutta kun seuraamme häntä, olemme voittamattomia.
Kristinuskon ytimessä ei ole niinkään oppi tai moraali (vaikka molemmat ovat tärkeitä), vaan persoona, Jeesus Kristus. Suhtautumisemme häneen määrittä asemamme Jumalan edessä. Se, missä määrin alistumme hänen hallintavaltansa alle, määrää, miten paljon saamme kokea hänen muuttavaa vaikutustaan arjen eri tilanteissa. Jos haluamme, että uskomme olisi elävää, meidän on pakko keskittyä Kristukseen, hänen kasvojensa etsimiseen ja hänen seuraamiseensa.
Kuitenkin juuri tässä on suurin vaikeutemme, koska Kristus-keskeisyys sotii aina meidän langenneesta luonteestamme kumpuavaa itseriittoisuutta ja omaehtoisuutta vastaan. Kristuksen herruus on aina ristiriidassa ylpeytemme ja itsekeskeisyytemme kanssa. Jos olemme rehellisiä, emme oikeastaan halua olla riippuvaisia kenestäkään. Me haluamme, että meillä itsellämme olisi riittämättömät resurssit ja rajaton vapaus tehdä, mitä ikinä päähämme juolahtaa. Emme halua olla köyhiä ja tarvitsevia, emme hengellisesti emmekä materiaalisesti. Näin ollen joudumme yhä uudelleen taistelemaan ja pohtimaan, kenen tahdon mukaan me elämme, kenen päämääriä tavoittelemme ja kenelle oikeasti antaudumme.
Paastonaika, jota nyt kirkkovuoden mukaan vietämme, kutsuu meitä luopumaan kaikesta, mikä sotii Kristuksen tuntemista ja hallintavaltaa vastaan elämässämme. Se kutsuu tekemään suursiivousta meidän tottumuksissamme ja valinnoissamme, jotta asioiden tärkeysjärjestys tulisi taas kuntoon. Ehkä olisi paikallaan luopua jostakin, jotta kaikkein tärkein, Kristus, meidän Herramme, voisi saada paikan, joka hänelle kuuluu ja me saisimme uudella tavalla innostua hänen suuruudestaan.
Mehis Metsala