Huhtikuun 2021 kirje

Ylösnousemuksen jälkeen…

Huhtikuu alkaa tänä vuonna kiirastorstailla, ja heti ensimmäisenä sunnuntaina on pääsiäinen. Jo toista kertaa peräkkäin olemme pakotettuja viettämään näitä pyhiä kodeissamme ja välttämään kontakteja toisiin ihmisiin. Normaalit toimintaedellytykset eivät näytä olevan palaamassa vielä vähään aikaan.

Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani.” (Joh. 21:17)

Pääsiäisen tapahtumat käänsivät opetuslasten maailman ylösalaisin. Heidän alkuperäiset unelmansa ja käsityksensä murskattiin Jeesuksen kuoleman yhteydessä, ja innokkuuden tilalle tuli masentuneisuus ja hämmentyneisyys. Koetuksen hetkinä he kaikki jättivät Jeesuksen, ja Pietari kielsi hänet jopa kolmesti. Tämän kaiken jälkeen murheellista ei ollut pelkästään se, että Jeesus oli kuollut, vaan myös se, että he itse olivat pahasti epäonnistuneet. Missään ei tuntunut olevan enää järkeä. Kaikki asettui kuitenkin erilaiseen valoon heti ylösnousemuksen jälkeen. Ylösnousseen Jeesuksen kohtaamisten yhteydessä pettymys muuttui iloksi, ja Jumalan suunnitelma alkoi hahmottua aivan uudella tavalla. Se, mikä oli aikaisemmin näyttäytynyt pahimpana katastrofina, osoittautuikin Jumalan työn tärkeimmäksi vaiheeksi.

"Silti kaiken tämän keskellä tuntuu toteutuvan se, mitä Jumala tekee kriiseissä yleensäkin: hän näyttää meille, mihin oikeasti luotamme ja mitä tai ketä oikeasti rakastamme."

Johanneksen evankeliumin viimeisessä luvussa kuvataan Jeesuksen keskustelua Pietarin kanssa. Siinä pahimmalla mahdollisella tavalla epäonnistunut opetuslapsi asetetaan ennalleen, ja hänen suhteensa Mestariin uudistuu. Keskeinen kysymys, jonka Jeesus siinä yhteydessä nostaa esille, on: rakastatko minua? Pietarin vastausten jälkeen Jeesus kehottaa häntä ruokkimaan lampaitaan.

Käsillä olevan kriisimme kokee jokainen omalla tavallaan, omista ainutlaatuisista lähtökohdistaan käsin. Hyvin yleinen on kokemus siitä, että nykyisissä oloissa kaikki on jotenkin erilaista, eikä paluuta normaaliin näytä tulevan. Päivästä toiseen ja kuukaudesta seuraavaan jatkuva harmaa todellisuus turhauttaa, väsyttää ja kuormittaa. Silti kaiken tämän keskellä tuntuu toteutuvan se, mitä Jumala tekee kriiseissä yleensäkin: hän näyttää meille, mihin oikeasti luotamme ja mitä tai ketä oikeasti rakastamme. Saatamme yllätykseksemme huomata, että olemme palvoneet asioita, jotka eivät ole palvonnan arvoisia ja turvanneet tahoihin, joihin ei oikeasti voi luottaa. Pettymyksen ja murtumisen jälkeen palaamme Jeesuksen luo ja koemme hänen kysyvän meiltäkin yhä uudelleen: rakastatko minua?

Pietari vastasi tähän kysymykseen kolmannella kerralla surun täyteisellä toteamuksella, että Jeesus tietää hänen rakastavan häntä. Mutta tämän kysymyksen toistoa pohtien ei voi välttyä ajatukselta, että Jeesus halusi Pietarin kysyvän itseltään, miten aito ja kestävä hänen rakkautensa Mestariin oli. Kehotus ruokkia Jeesuksen lampaita näyttää perustuvan juuri tuohon rakkauteen.

"Kristinuskon keskeinen voimavara on Jumalan rakkaudessa ja tuon rakkauden voimaannuttavassa vaikutuksessa arjen eri tilanteissa."

Kristuksen seurakuntana me olemme kaikki hänen opetuslapsiaan. Jumalan pyhyyden valossa joudumme toteamaan, että mekin olemme monella tavalla epäonnistuneet ja tarvitsemme Jeesuksen ennalleen asettavaa armoa ja rakkautta. Ja onneksi voimme tietää, että hän on valmis sitä antamaan. Keskeinen kysymys, johon joudumme yhä uudelleen vastaamaan, kuuluu edelleen: rakastatko minua? Mikäli vastaamme myöntävästi, on meidänkin tehtävänämme ruokkia Jeesuksen lampaita siitä huolimatta, että poikkeustila rajoittaa toimintaamme. Näin ollen joudumme kysymään yhä uudelleen, millä tavalla Jumala haluaa meidän vastaavan kutsuunsa nykyisissä oloissamme ja juuri meidän lahjamme huomioon ottaen.

Kristinuskon keskeinen voimavara on Jumalan rakkaudessa ja tuon rakkauden voimaannuttavassa vaikutuksessa arjen eri tilanteissa. Jumala rakastaa sinua ja minua enemmän, kuin tajuamme, ja jos vähänkin vastaamme hänen rakkauteensa, saamme olla hänen työnsä välikappaleina omassa lähipiirissämme.

 Mehis Metsala