Toukokuun 2022 kirje
Miten reagoit Jumalan kutsuun?
Tänä päivänä, jos kuulette hänen äänensä, älkää kovettako sydäntänne... (Psalmi 95:7-8)
Tämä kehotus Psalmissa 95 on osa tekstiä, joka kutsuu meitä iloitsemaan Jumalan edessä ja löytämään turvamme hänessä. Psalminkirjoittaja ylistää Jumalan suuruutta ja haastaa meitä iloisesti nöyrtymään hänen eteensä, koska Jumalan hallussa on kaikki tässä maailmassa ja häntä palvoessamme löydämme elämämme todellisen merkityksen. Kaikin tavoin positiivisessa sävyssä kirjoitettu psalmi sisältää kuitenkin myös vakavan varoituksen olla torjumatta Jumalaa, kun hän puhuttelee meitä. Israelin historian vaikeat vaiheet – sakkokierrokset erämaassa – mainitaan esimerkkinä siitä, mitä seuraa, kun päätämme olla välittämättä hänestä.
Yksi keskeisiä jälkikristillisen kulttuurimme piirteitä on valitettavasti juuri Jumalan torjuminen joko suoraan hänen olemassaolonsa kieltämällä tai hänen olemustaan kaikin tavoin väheksymällä. Jumala pyritään joko poistamaan tietoisuudestamme kokonaan, tai sitten hänet pyritään tekemään niin harmittomaksi ja mitäänsanomattomaksi, että hänen olemassaolollaan ei ole enää mitään merkitystä. Kristinuskoa ollaan valmiita suvaitsemaan siinä määrin, missä se auttaa tuottamaan lisää hyvinvointia erilaisten sosiaalisten toimintamuotojen kautta, mutta itse Jeesuksesta tai Jumalasta ei haluta julkisessa keskustelussa kuulla enää mitään.
Seurakunnan sisällä voi Jumalan torjuminen ilmentyä monella tavalla, useimmiten kuitenkin tyytymisellä johonkin vähäisempään, kuin siihen, mikä on hänen tahtonsa meidän kohdallamme. Tämä näkyy usein välinpitämättömyytenä Jumalan kutsun suhteen ja odotuksena, että Jumala mukautuisi meidän halujemme ja tarpeittemme mukaan. Itsekeskeinen kristitty on asenteiltaan usein enemmän kuluttaja ja vähemmän kristitty, ja tämä on aina ongelmallista, koska juuri näin me päädymme kovettamaan sydämemme ja etääntymään Jumalasta, vaikka uskommekin häneen periaatteessa ja olemme osa hänen seurakuntaansa.
Sillä, miten reagoimme Jumalan ääneen ja vaikutukseen, on ratkaiseva merkitys uskomme aitouden ja kestävyyden kannalta. Jos reagoimme passiivisesti ja puolisydämisesti, päätöksiä tulevaisuuteen siirtäen, olemme itse asiassa torjumassa häntä. Jos reagoimme pinnallisella innokkuudella, olemme petaamassa pikaista luopumista hänestä heti, kun jokin muu kiinnostava asia saa huomiomme. Mikäli olemme valmiita avaamaan Jumalalle vain osan elämästämme, tyydymme uskoon, jolla ei ole muutosvoimaa ja joka ei tule kestämään vaikeuksissa. Se, miten suhtaudumme Jumalan kutsuun, määrittelee aina uskomme syvyyden ja laadun.
Kristinuskon parhaat hedelmät ja innostava uskonelämä ovat radikaalin rakkauden ja kokonaisvaltaisen Jumalalle antautumisen seurausta. Me emme pysty omassa voimassamme synnyttämään yliluonnollista rakkautta, epäitsekästä palvelunhalua, vastoinkäymisissä kestävää pitkämielisyyttä emmekä muitakaan aidon uskon ilmentymiä. Tämä kaikki toteutuu vain silloin, kun olemme antaneet itsemme kokonaan, varauksettomasti Jumalan käyttöön ja reagoimme koko olemuksellamme hänen kutsuunsa, johdatukseensa ja rakkauteensa. Näin ollen emme voi yhtyä siihen kulttuurissamme esiintyvään ajatukseen, jonka mukaan lähimmäisenrakkaus voisi olla irrotettua itse evankeliumin ytimestä; sanomasta ihmisen syntisyydestä ja Jumalan tarjoamasta pelastuksesta Kristuksessa. Emme voi sallia sitä, että jatkamme toimintaa unohtaen sen, mitä varten meidät on kutsuttu ja kuka on kutsujamme.
Jumala kutsuu meitä kaikkia, sekä kristittyjä että ei-kristittyjä, myös tänään. Hänen kutsunsa tähtää ilon ja rakkauden toteutumiseen hänen yhteydessään. Kutsu kuuluu nykyisessä tilanteessamme yhä vahvempana muuttuneen turvallisuustilanteen ja edessämme olevien uhkakuvien vuoksi. Sillä, miten reagoimme Jumalan kutsuun tänään, on ratkaiseva merkitys meidän rauhamme ja hyvinvointimme kannalta huomenna. Millainen on sinun vastauksesi?
Mehis Metsala