Lokakuun 2021 kirje
Jumala, joka etsii meitä
Kristinuskon ytimessä olevat totuudet ovat sellaisia, että niiden ymmärtäminen mullistaa sisäisen maailmamme ja vapauttaa meidät elämään Jumalalle kokonaisvaltaisesti. Tavallisesti me lähestymme Jumalaa jokseenkin sattumanvaraisen ja vajavaisen tiedon pohjalta; meillä saattaa olla ennakkoluuloja ja kysymyksiä, epäilyjä ja pelkoja. Mutta heti, kun havaitsemme hänen olevan huomattavasti odotuksiamme suurempi, rakkaudellisempi ja voimakkaampi, jokin meissä muuttuu. Silloin tajuamme oman pienuutemme ja haluamme mielellämme antaa tilaa hänelle, jonka todellisuudesta olemme saaneet hyvää esimakua.
Omassa uskonvaelluksessani suuren mullistuksen aiheutti oivallus, jonka yhteydessä tajusin, että Jumala etsii minua henkilökohtaisesti; minun sydäntäni ja minun rakkauttani. Siihen asti olin käsittänyt Jumalan kyllä rakkaudellisena, mutta kuitenkin enemmän passiivisena ja etäisenä hahmona, jota minun piti etsiä. Ajatusmaailmani muuttui merkittävästi, kun huomasin Jumalan aktiivisesti tavoittelevan minua. Yhtäkkiä vain tajusin, että kysymys ei olekaan ensisijaisesti minun pyrkimyksistäni, vaan siitä, miten paljon Jumala haluaa osoittaa rakkautta minuun, käyttää minua ja olla keskeisenä voimanlähteenä elämässäni.
Tämän oivalluksen seurauksena Jumalan suuruudesta tuli keskeinen kiintopiste elämässäni. Siitä lähtien se on ollut jotakin sellaista, jota en yksinkertaisesti ole voinut sivuuttaa. Olen jatkuvasti tietoinen siitä, että Jumalan aktiiviseen rakkauteen sisältyy hänen suunnitelmansa minun elämääni varten ja koen, että olisin todella tyhmä, jos yrittäisin vastustaa häntä.
Toinen suuri oivallukseni on ollut Jumalan rakkauden todellisuuden näkeminen Kristuksen lunastuksessa. Evankeliumin ytimessä on tosiasia meidän syntiemme lunastuksesta ristillä. Kristus on kuollut puolestamme, maksanut syntivelkamme ja vapauttanut meidät syyllisyydestä ja häpeästä. Vaikka olen lapsuudesta asti kuullut tämän sanoman julistusta, se on avautunut minulle syvemmällä tasolla vasta aikuisiässä, kun olen ollut tekemässä tiliä oman sydämeni vinoutuneisuudesta ja omista synnillisistä taipumuksistani. Vasta sen jälkeen, kun huomasin olevani voimaton elämään Jumalan mielen mukaista elämää omin voimin, on ollut pakko oppia luottamaan Kristuksen täydelliseen sovitustyöhön. Sen luottamuksen oppiminen tekee nöyräksi, mutta kannustaa yhä syvempään rakkaussuhteeseen Lunastajaani.
Siitä seuraa, etten yritä enää tehdä hyviä tekoja saavuttaakseni Jumalan hyväksynnän vaan pikemminkin päinvastoin. Koska tiedän Jumalan jo lunastaneen ja hyväksyneen minut, olen motivoitunut elämään hänelle kokonaisvaltaisesti. Ja siitä todellisuudesta käsin hyvät teot ja oikeat valinnat seuraavat ikään kuin itsestään selvyytenä. Kysymys on vain siitä, pidänkö huomioni hänessä, jota olen lähtenyt seuraamaan.
Kolmas suuri oivallukseni on Jumalan jatkuvan läsnäolon huomaaminen arjessani. Se on ollut erityisen rohkaisevaa kriisien keskellä, mutta yhtä lailla innostavaa tavallisen arjen yhteydessä. Mikään ei muuta päivääni kirkkaaksi samalla tavoin kuin se, kun huomaan Jumalan vastanneen rukoukseeni, lähettäneen jonkun ihmisen luokseni juuri tarvitsemani sanoman kanssa tai osoittaneen yliluonnollisella tavalla tietävän, millaista taistelua joudun käymään vastoinkäymisissäni. On turvallista ja ihmeellistä elää Jumalan kanssa, joka on aktiivisesti läsnä elämässäni.
Syvemmän Jumala-suhteen löytämiseen ei viime kädessä tarvita minkäänlaisia vippaskonsteja. Pitää ottaa vain aikaa hänelle, vastata hänen nykäyksiinsä arjessa ja avata sydän hänelle kokonaan rukouksen ja Raamatun lukemisen yhteydessä. Hän etsii sinua ja minua. Hän tavoittelee sydäntämme; siitä on lukuisia merkkejä ympärillämme. Meidän pitää vain pysähtyä, huomata ja päästää hänet sisään.
Mehis Metsala