Joulukuun 2021 kirje

 

Kutsu iloitsemaan

   Sinä teet kansan suureksi, annat sille suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Jes. 9:2

   Joulun odotuksen yhteydessä on syytä kohdistaa katseemme taas siihen, mistä kristityt on kutsuttu iloitsemaan päivittäin. Ilonaiheenamme on tänäkin vuonna Kristus ja hänen tuomansa Jumalan valtakunta. Jokainen, joka on saanut kohdata Kristuksen ja antanut hänelle vallan hallita elämäänsä, voi aina ja yhä uudelleen kokea iloa siitä, mitä Jumala on suuressa viisaudessaan tehnyt Poikansa kautta. Langenneessa ja kärsimyksentäyteisessäkin maailmassa saamme iloita hänestä tietäen, että pahan valta on jo voitettu ja Jumalan valtakunta on jo murtautunut esille.

   Profeetta Jesajan 9. luvun alkuosan kuvaus korostaa Messiaan mullistavaa vaikutusta maailmanhistorian näyttämöllä. Saamme sen käsityksen, että Jumalan astuessa areenalle, kaikki asiat asettuvat omille paikoilleen, kaikenlainen taistelu ja sodankäynti loppuu ja rauha ja ilo täyttävät jokaisen, joka on odottanut Herran tulemista. Juuri siitä toivosta ja sen koetusta esimausta kumpuaa kristityn ilo. Me saamme iloita siitä, että Hän, joka on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä ja Rauhanruhtinas, on valtaistuimella, tuntee meidät intiimisti ja on läsnä elämässämme.

   Kun tämä on todellisuudessa meidän perspektiivimme, kärsimyksellä ja vastoinkäymisillä ei ole enää samanlaista valtaa kuin ennen. Kun tiedämme, että me liikumme vääjäämättömästi Jumalan osoittamaa päämäärää kohti, kaikki negatiivinen muuttuu enemmän tai vähemmän väliaikaiseksi. Juuri sen takia Ilmestyskirja, joka on kirjoitettu suurelta osin rohkaisuksi kärsivälle seurakunnalle, korostaa myös niin voimakkaasti Kristuksen kuninkuutta. Juuri sen takia myös apostoli Paavali uskalsi pitää kaikkia koettelemuksia ja vastoinkäymisiä väliaikaisina ja vähäisinä (2. Kor. 4:17).

   Ympärillämme vaikuttava kulttuuri korostaa ilon lähteenä omistamista ja nautintoa. Erityisesti joulun odotuksen aikana olemme jatkuvassa mainonnan pommituksessa, minkä yhteydessä meille luvataan sitä parempaa joulua, mitä enemmän hankimme uusia hyödykkeitä ja panostamme kaikenlaiseen materiaaliseen. Aikamme arvot ja asenteet tähtäävät usein liian pinnalliseen iloon; sellaiseen, joka on riippuvainen olosuhteista ja helposti menetettävissä.

   Emme pääse ohi siitäkään, että usein juuri jouluna nousevat hyvin kipeällä tavalla pintaan kaikki ne haavat, jotka ovat aiheutuneet rikkinäisistä perhesuhteista ja saamatta jääneestä rakkaudesta. Paradoksaalisella tavalla juhla, joka on tarkoitettu ilon juhlaksi, muuttuu helposti surun ja vaikeiden tunteiden näyttämöksi, kun tulemme taas muistutetuiksi siitä, mistä olemme jääneet paitsi.

   Jouluun sisältyvä ilonaihe ja mahdollisuus liittyvät nöyrtymiseen. Jumala nöyrtyi Kristuksessa meidän tasollemme, jotta hänen rakkautensa voisi täysmääräisesti toteutua elämässämme. Hän luopui omastaan ja tuli ihmiseksi meidän tähtemme.  Jeesuksesta sanotaan Heprealaiskirjeessä, että hän edessään olevan ilon vuoksi kärsi ristin, häpeästä välittämättä ja istuu nyt Jumalan valtaistuimen oikealla puolella (Hepr. 12:2). Mekin saamme iloita aidosti, syvällisellä ja kestävällä ilolla, mikäli suostumme nöyrtymään Hänen kuninkuutensa edessä. Silloin meidänkin elämässämme asiat asettuvat oikeille paikoilleen, ja rauha ja ilo täyttävät sisäisen olemuksemme hänen läsnäolonsa vaikutuksesta. Toivon, että voisit valita sen ilon, jonka Jumala on sinulle tarkoittanut, ei pelkästään joulua vaan koko elämääsi silmällä pitäen.

Mehis Metsala

 
Edellinen
Edellinen

Tammikuun 2022 kirje

Seuraava
Seuraava

Marraskuun 2021 kirje